perjantai 29. kesäkuuta 2012

Hannamaisen auttava blogi vastaa... :)

Blogini uskollinen lukija Minna on lähestynyt minua haastavan ongelmansa kanssa. Minna kertoo kuinka Juhannuksena heiltä oli mennä siskojen ja äidin kanssa siideritölkit sekaisin lilluessaan paljussa. 


Naiset olivat kylpiessään muistelleet juomapulloa, jonka olin personoinut pitsikauluksella, jotta tunnistan oman pulloni muiden zumbakavereiden pulloista ja pohtineet josko minulla olisi myös tölkkien erottamiseen jokin ratkaisu. No ei ollut samantien, mutta nyt on.

Tässä se on, pitkällisen kehitystyön tuloksena: 
henkilökohtainen tölkin tunnistin eli hetötu! :)


Lukko on teeman mukaan koristeltu yhdellä tölkin vetimellä.
Lukko asetetaan alla olevan kuvan mukaisesti oman avatun tökin vetimeen ja siinä se saa roikkua mukana kunnes juoma on juotu.


Jotta jokainen tunnistaisi oman hetötunsa niitä pitää olla eri väreissä. Minnalle oranssi ja siskolle vaikka vihreä.


Kun tölkkisi on tyhjä, älä irroita lukkoa vetimestä vaan irroita vedin tölkistä ja jätä se roikkumaan hetötuusi kun kiinnität sen jo uuteen tölkkiin. Näin voit samalla näppäräsi säilyttää kaikki illan aikana keräämäsi vetimet ja aamulla sitten tuoda ne minulle :)


Samallahan tästä voi myös seurata monta on tullut juotua... :)

Toivottavasti Minna on tyytyväinen tähän ratkaisuun ja oma tölkki löytyy värikoodin ansiosta sitten siellä paljussa :)

Tilaukset näistä henkilökohtaisista tölkin tunnistimista (5€/kpl) voi laittaa sähköpostiini
hannamaista(at)gmail.com

Hauskoja paljuhetkiä kaikille, 
hannamaisen auttava blogi jää nyt kesätauolle :)

- Hanna -



9 kommenttia:

  1. Mikä idea!!!! =D Varsinkin jos on epäilystä että pitää tarkistaa montako tuli otettua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Ja kivanhan se että tunnistaa oman tölkin, mutta mun mielestä parasta että tulee kerättyä ja taltioitua ne vetimet!

      Poista
  2. Jesh! Hyvältä näyttää! Tälläisiä heti ainakin neljä meidän mökille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideahan tuli sulta melkein valmiina, mä vaan toteutin, vai näitkö säkin sen tälläisenä? ;)

      Poista
  3. Hyvä Hanna, oiva idea
    T: Paljutteluporukan äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että kelpaa, laitan siis tuotannon käyntiin :) vaikka kyllä ihan vitsillä heitin koko jutun...

      Poista
  4. Tähänhän voi sitten liittää erilaisia kisoja ja ajanvietettä esim kenellä on eniten värejä tai että ei saa olla kahta samanlaista klipsua peräkkäin tms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai tunnistuskisa aamulla... :D
      tyyliin hopea kaareva = crowmore, sininen = karpalo lonkero, vihreä = tubor, kultainen tylppä = fizz kuiva omppu, kultainen kaareva = goldencap classic omppu jne... :D))

      Poista
  5. hanna, huippu idea !!!!!!!

    ihanaa kesää-nauti elosta ja kesäolosta,,,,

    VastaaPoista