keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kermaviilipurkille suojakupponen



Ompelin kermaviilipurnukalle tälläisen piilopaikan.

Meillä syödään paljon kermaviilikastikkeita, oikeastaan melkein minkä kanssa vaan; salaatin, kalan tai lihan kastikkeena ja tietysti dippaukseen. Viikonloppuisin ja nän lomalla tulee katettua kauniisti ja kermaviilikastikkeetkin tehtyä posliinikulhoihin kattaukseen sopivasti. Mutta arkipäivien peruskattauksessa minua pistää silmään ne kaikenmaailman muovipurnukat... :) on turhuutta liata päivittäin monia kattausastioita ja mitäs sitten kun jää jämiä ja pitäisi olla jokin kansi ja... :)

Niinpä kehittelinkin tälläisen juuri 2 dl purkille sopivan piilon.

Ulkopuoli on ommeltu pikkuruudullisesta kankaasta ja sisäpuoli on läpinäkyvää ohutta muovikangasta. Ajatus muovin takana on että mahdolliset roiskeet on helppo pyyhkäistä eikä kupposta tarvitse olla jatkuvasti pesemässä sen kummemmin. Muovi on siis taitettu yläosasta kankaan päälle pitsinauhaan asti.

Ompelin ensin neliskulmaisen pussin ja sitten taitoin kulmat purnukan alla.



 Muovikankaasta ommellaan samanlainen ja sitten vain yhdistetään osat samalla kun ommellaan pitsinauha kiinni.



Tänään meillä dipattiin tuoreiden kasvisten lisäksi ruis-sipsejä. 
Ja huomattiin että näitä suojakupposiahan pitäisi olla enemmän, erimakuisille dippikastikkeille omansa eli ei muutakun lisää ompelemaan :)


Tein muutes ruis-sipseille vähän ruokaisamman dipin eli raejuustoa ja pestoa, olipas se helppoa ja hyvää! :)


Oikein mukavia kesäpäiviä kaikille!

- Hanna -

6 kommenttia:

  1. OI, miten hyvä idea!! Meilläkin syödään usein kermaviilidippejä. Tuota voisin kyllä kopioida! Kun vaan pitkästä aikaa malttaisin aloittaa ompelemisen... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, ompelemisen aloittaminen on aina se työläin juttu, mietinkin jos olisin virkannut tälläiset, virkkaaminen tulee jotenkin niin helposti siinä muun puuhan ohessa :)

      Poista
  2. Onpa taas mainio idea!

    Minulla onkin tuossa varattuna dippiaineslähetys, ilmeisesti Ritvan kautta sinulle tulossa ;) Ruissipseille tulee todella herkullinen täyte myös ranskankermasta (mausteeksi dip-mixiä, tientenkin), palvikinkusta, purjosta ja paprikasta. NAM!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypäs kokeilla tuota reseptiä! Toivottavasti Ritu on tilannut oikeaa dippimakua, muistan vain että se oli ranskankerma (tai smetana tai creamfraiche tms) -joku, mutta mikä?! :)

      Poista
    2. Ranskankerma-sipuli on tämä ah-niin-herkullinen dip-mix :)

      Poista