sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kutsukortit ylioppilasjuhlaan

Meillä juhlitaan tänä keväänä ylioppilasta!

Näin kevään ensimmäisinä lämpiminä päivinä ei raaski tulla sisälle edes askartelemaan, joten pystytin korttitehtaan terassille ilta-aurinkoon.

Yllä olevista prototyypeistä sankari valitsi suorat yläkulmat, mutta tuputetut reunat. Taskussa nostettavassa pikkukortissa on sitten itse kutsuteksti. Itsekoottavan leimasimen kirjaimista on osa jo kadonnut, mutta pienellä fixauksella tekstistä tuli ihan luettava. Leimailu ja tuputtelu on yllättävän nopeaa ja mukavaa puuhaa, jos nyt sarjatyö voi ikinä kovin viihdyttävää olla. Leimasin myös kirjekuoret.



























Olen erityisen tyytyväinen tähän hauskaan yksityiskohtaan. Kutsun takana on pieni magneetti (kierrätetty vanha jääkaappimagneeti, teksti jää liimapuolelle), joten kutsun saa helposti jääkaapin oveen. Toivottavasti myös kutsutut huomaavat käyttää tätä :)

Aurinkoista sunnuntaita!

- Hanna -

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kesämuistoja Muhun saarelta Saaremaalta

Kesälomaa suunnitellessa jäin ihailemaan näitä viime kesän muistoja Saarenmaalta. Olimme koko ison perheen voimin kokkauskurssilla Sikke Sumarin valloittavassa Nami Namastessa. Kerrassaan viehättävä paikka! Mirja Von Knorring opasti meitä kokkailuissa ja yrttien valinnassa. Ihanaa yhdessäoloa ja nautiskelua!





















































Kesää ja lomaa odotellessa... Aurinkoista kevättä kaikille!

- Hanna -