tiistai 29. toukokuuta 2012

Pyöreä kukkaropussukka tölkinvetimistä



Olen niin innoissani näistä klipsuista, etten tiedä mitä sanoisin, nää on vaan niin makeeta! 

Kaikki se upea kierrätysidea taustalla, mielettömän makeita erilaisia malleja ja ideoita on vaikka kuinka laukuista vöihin suun muihin, mutta ennen kaikkea tää virkkaaminen on kivaa, olen ihan koukussa :)

Halusin ensin kokeilla pyöreää mallia ja otin täältä Omakoppa-blogin ohjeesta vinkkiä. Muutin kuitenkin sen verran, että virkkasin toisen puolen pylväillä ja lisäsin vielä pienen kantokahvan. 


Tähän hätään ei löytynyt hopeista vetskaria, mutta tämähän on vasta ensimmäinen harjoituskappale. Ihmeen hyvin vetoketju kuitenkin istuu virkkaukseen ja toimii näppärästi. Vetskari on ylipitkä, aukaisee yli puolet pussukasta, on näin helppo käyttää.

Tästä löytyy linkki edelliseen postaukseeni, jossa on kuva tästä laukusta puolentoista kerroksen virkkauksen jälkeen.


Nyt on ollut paljon puhetta käsitöiden merkityksestä ja tärkeydestä niin aivojen jumppaamiseen, mielenvirkeyteen kuin rentoutumiseen ja luovaan ilmaisuunkin. Minä olen tästä varmasti oikea malliesimerkki. Käsityöt on ollut tosi suuressa roolissa toipuessani uupumuksesta. Ja nyt kun opettelen rauhallisempaa elämää, käsityöt auttaa hiljentämään, ihan konkereettisesti, kun tälläinen hössö on muuten aika mahdoton saada istumaan paikallaan :) 

Tämä klipsujen virkkaaminen on slowlifen opettelua parhaimmillaan, työ edistyy hitaasti, mutta on silti niin ihanaa ja koukuttavaa!
Ja laukuista tulee niin makeita!

- Hanna -

11 kommenttia:

  1. Onpa hieno laukku !
    Terv Naapurin Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Anne kun olet vieraillut täällä blogissa!
      Ja muista sitten kaikki tölkin renkulat talteen :)

      Poista
  2. Mahtavaa kierrätystä!
    nimim. peukalo keskellä kämmentä ;)

    VastaaPoista
  3. Jep. Hienoja uusia joululahjavinkkejä. ISO KIITOS.

    VastaaPoista
  4. Hei, olen nyt kokeillut tehdä ympyrän mallista, mutta ongelma on että se alkaa aina kääntyä väähään suuntaan! Tai siis, kun laitan (väärältäpuolelta katsottuna) vetimen edellisen päälle, alkaa luomus kaartua oikealta puolelta kuparaksi väärään suuntaan! Mitä teen väärin? Jos ymmärsit niin kiittäen paljon avusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, en ole kyllä ihan varma mitä tarkoitat... tämä malli on kyllä kaikista hankalin, se virkataan nurjalta puolelta ja vedin tulee aina eteen, mulla ei ole tähän ohjetta, itsekin joutuu joka kerta aina pohtimaan uusiksi. Toivottavasti onnistuu!

      Poista
  5. moi. miten saan sinuun yhteyden kun olen kiinnostunut näistä ihanista koruista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. laitoin sulle sähköpostia ja toivon vastausta =)

      Poista
    2. Sähköposti tulee hyvin perille :)

      Poista
  6. onko klipsut nikkelivapaita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, nyt en osaa sanoa, itsellä kun ei nikkeliallergiaa niin ei ole tullut tutustuttua aiheeseen, osaako joku muu valaista?

      Poista