Nyt löytyi minulle sopivaa nikkarointia, näiden puulaatikoiden kanssa kun ei tarvitse olla turhan tarkka vaan vähän sinne päin on vain hyväksi.
Leikkasin jo ajat sitten jostain sisustuslehdestä kuvan, jossa valkoiseksi maalatut vanhat laatikot oli käännetty seinälle ja niissä säilytettiin eteisessä kenkiä. Ihastuin tuohon kuvaan ja säilytin lehtileikettä pitkään ajatuksella tehdä samanlainen laatikkosäilytysjärjestelmä meidän puille takan viereen.
Vihdoin iski inspiraatio kesken mökkireissun, sitä ei lannistanut edes hävinnyt lehtileike, kun pääsin vanhan mummolan navetanpäätylatoon, isäni rakennustarvike-aarreaittaan! Sieltä kyllä löytyy aina sopivia tarvikkeita, ei muuta kuin sirkkeli laulamaan :)
Halusin, että laatikot ovat erikokoisia ja muotoisia, niin että ne näyttävät vanhoilta ja eriparisilta, joten ilman suurempia suunnitelmia ja mittauksia arvioimme sopivan kokoisia pätkiä.
Kokosin valmiiksi pätkityt raakalankun palaset laatikoiksi vasta kotona, se oli oikeastaan aika mukavaa puuhaa takapihan ilta-auringossa. Puutöistähän voisi innostua vaikka enemmänkin!
Vaikka käytin ohuita ruuveja, laudoilla oli vaarana haljeta, joten porasin valmiiksi reiät ruuveille.
Sitten vain maalia pintaan.
Ei nämä nyt ihan ranskalaisilta viinilaatikoilta näytä, enemmänkin sanoisin savolaisia perunalaatikoita, mutta sopii oikein hyvin meille :)
Eikä tarvitse talvipakkasilla ihan heti lähteä pihan poikki liiteriin puita hakemaan kun on näin iso käsivarasto!
Mukavaa viikonloppua kaikille!
- Hanna -
Tyylikkään valkoista =)
VastaaPoistaSe on kumma mikä tuossa valkoisessa viehättää, kaikki pitää maalta valkoiseksi... eilenkin taas spray-pullolla suihkuttelin kransseja ja parit kengät :) Meneeköhän tämä villitys kohta ohi...
PoistaValkoinen on varmasti aina muodissa. Siihen on niin helppo yhdistellä, niin huonekaluja kuin tekstiilejäkin.
VastaaPoista