lauantai 31. maaliskuuta 2012

Koruja




Viime kesänä pihaprojektini oli pannassa ja aika kului puutarhassa lähinnä pihakeinussa löhöillen. Korujen tekeminen oli kuitenkin pientä kivaa puuhaa, josta innostuin kesän kuumina päivinä. Korulokerikot oli helppo kantaa ulos terassin pöydälle ja väkerrellä varjossa nauttien samalla pihan vehreydestä ja kauniista kesäpäivästä.

Innostuin pujottamaan helmiä organza-nauhaan. Tämä on ehdoton suosikkini omatekemistäni koruista, mutta jostain syystä en juurikaan käytä sitä. Vihreä väri ja aika pitkä nauha ei tunnu omalta kaulassa. Kietaisenkin nauhan mielummin monin kerroin ranteen ympärille ja suljen rusetilla rannekoruksi.


Tämän kaulakorun teko vaati jo hiukan enemmän sorminäppäryyttä, mutta hyvin pyöröpihdit ja sivuleikkurit alkoi pysyä kädessä pienen opettelun jälkeen.


Olen ihan hurahtanut korujen tekemiseen, mutta jotekin en sitten kuitenkaan osaa niitä käyttää. Joten tein mustat korut, niin johan on tullut käytettyä : ) Tosi helppo ja nopea tapa on solmia ohut silkkinauha ja vähän leveämpi organza nauha helmen molemmille puolille solmuun. Pijotin vain ohuen silkkinauhan helmen läpi, organza nauha sai kulkea helmen vierellä.


Edellisen kaulakorun kanssa sopii hyvin nämä käsikorut. 
Toisessa pujotin helmet läpinäkyvään ja venyvään muovinauhaan. Toisessa mukana kulki myös paksu organza-nauha helmien välissä vähän rutussa, siitä sai tehtyä yhtymäkohtaan ison rusetin.

Tämä talvi on ollut aika hiljaista korujen tekemisen osalta, jospa uusi innostus taas valtaisi mielen auringon myötä!

- Hanna -

4 kommenttia:

  1. Moi Hanna!
    Ihania koruja, koukuttavaa tekemistä!
    Ootko laittanu tohon vihreeseen organzakoruun helmien molemmille puolille puristettavat kiinnityshelmet, vai pysyyks ne itellään paikallansa?
    Anni

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anni!
    Joo, tuo olikin kinkkinen kohta. Yritin pujottaa organzanauhaan sellaisia kiinnitysjuttuja, mutta luovutin kun oli niin pieniä, että pujottaminen oli hankalaa ja pelkäsin että rikkoo nauhaa. Helmet on pysynyt suht hyvin paikallaan, (molemmin puolin olevat pienet lasihelmet varmastikin auttaa) on muutenkin epäsymmetriset niin ei ole niin justiinsa jos joku vähän valahtaa :)

    VastaaPoista
  3. Hei Hanna!
    Ihania koruja olet tehnyt. Toi käsikoru on aivan huippu! Haluaisin niin tehdä korun toukokuun juhlaan, mutta ensin on ostettava puku, jotta tietää tilata sopivat korutarpeet. Ehkä Anni sit auttaa, parasta olisi kun voitaisiin porukalla tehdä, se olisi niin mukavaa.
    ps. hauska blogi sinulla.
    t: Riitu
    t. Riitu

    VastaaPoista
  4. Kiitos Riitu!
    Mä löysin jo mekon häihin ja nyt siis vuorossa sopivien korujen tekeminen :)
    Yhteiset korutalkoot kuulostaisi kivalta, soitellaan olisiko ne Anttolassa, Tampereella vai täällä meillä?

    VastaaPoista