torstai 17. toukokuuta 2012

Papan kanssa kalalle -minialbumi





Tämä minialbumi on varmasti yksi lemppareistani, jotenkin siinä loksahti kohdalleen tunnelma, väritys ja albumin tekniikka.

Meidän nuorimmainen oli ollut mummin ja papan kanssa kalareissulla, ja mummi oli taltioinut parhaimmat hetket ihanan tunnelmaisiksi kuviksi, jotka suorastaan huuti päästä omaan albumiin :)


Albumin tekniikka on aivan mahtava! 
Kiinni ollessaan albumi on neliön (6x6") kokoinen, mutta aukeaa isoksi viuhkaksi vai miksi sitä nyt pitäisi sanoa.
Albumi on siis rakennettu kolmesta 12x12" skräppipaperista, joiden yksi kulma (6x6") on aina päällekkäin edellisen kanssa. Taitokset on nuutattu kolmioksi ja neliöiksi niin että albumin saa halposti kiinni ja auki.






Tässä vielä piirroskuva albumin ohjeesta. Saattaa näyttää monimutkaiselta ja vaatiikin kyllä hiukan keskittymistä, mutta kunnon paperileikkurilla ja nuuttausterällä onnistuu jokaiselta. Jos et omista nuuttausterää voi taitokset nuutata esim vetämällä sukkapuikolla viivotinta pitkin. (Samaa ideaa kannattaa hyödyntää ihan perus korttitaitoksissakin, sukkapuikolla saa huomattavasti tarkemman ja siistimmän taitoksen kuin vain käsin taittamalla.)


Kun pohjatyö on tehty, seuraa se kivoin vaihe eli koristelu! Kuvia, kuviopapereita ja koristeita voi laittaa myös albumin toiselle puolelle, tässä minun versiossa taustapuoli on jätetty tyhjäksi, paitsi etu- ja takakansien kohdalta.


Voih, olisipa taas kivaa ottaa aikaa minialbumien tekemiseen, monta kivaa ideaa ja kuva aiheita olisi vaikka kuinka :)


- Hanna -


2 kommenttia:

  1. Aivan huippujuttu! Itse en pystyisi/kärsivällisyys ei riittäisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Margsan! Onhan näissä vähän näpertämistä :) ihmeen hyvin mulla on pinna kasvanut tässä skräppäyksen myötä!

      Poista