sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Ompelulaatikko


 Vanha Espritin pahvinen kenkälaatikko oli odottanut uutta elämää jo jonkin aikaa.
Pilkullinen kangas innoitti päällystämään laatikon ompelutarvikkeille.



Laatikon kansi aukeaa kivasti ylös ja kannen sisäpuolelle saa näppärän paikan pikkutavaroille.
 Ajatus lähtikin alunperin jatkuvasta ratkojan etsimisestä, miten se pieni vekotin osaakin olla aina kadoksissa. Tavarathan löytyy niiden omilta paikoiltaan, joten päätin tehdä ratkojalle oman paikan :) Kannen taskut on virkattuja isoäidin neliöitä. Punaruudullisesta satiininauhakahvasta nostamalla laatikon saa helposti auki.

Kaikenlaisia ja muotoisia laatikoita on kiva päällystää mieleiseksi erilaisilla materiaaleilla. Kannattaa kokeilla ja ideoida oman mielen mukaan : )

Tässä suuntaa antavaa ohje laatikoiden päällystämiseen:

Suht paksu puuvillakangas pysyy parhaiten kiinni vesi-erikeeperi seoksella.Ohuemmat materiaalit ja pikkutarkat rasiat kannattaa päällystää mielummin decoupage-lakalla.

Leikkaa kankaasta laatikon muotojen mukaan joitakin senttejä päällystettävää kohtaa suurempi pala.
Levitä vesi-erikeepperi seosta siveltimellä laatikon pintaan ja silittele kangas käsillä suoraksi paikalleen. Ensin kannattaa tehdä ulkopuoli, näin saat käännettyä kankaan reunat laatikon reunan yli sisäpuolelle, johon ne jää myöhemmin tehtävän sisustan alle piiloon. Laatikon muodosta riippuen kannattaa miettiä minkä kohdan tekee ensin ja tarviiko jonkun paikan ensin kuivua ennenkuin jatkaa seuraavaan.
Ainakin tälläisessä aukeavassa laatikkomallissa kannattaa ulkopuolen antaa kuivua kunnolla, mielellään seuraavaan päivään, ennenkuin ryhtyy sisäpuolta päällystämään.
Aukeavaan kanteen voi liimata taskuja ja muita säilytyspaikkoja, mutta varmemmin saat ne pysymää ompelemalla. Virkatut isoäidin neliöt ompelin ompelukoneella, jotta varmasti pysyy paikallaan huolimatta tavaroiden painosta. Taskut kannattaa siis kiinnittää kankaaseen etukäteen, ennenkuin ryhtyy liimaamaan kangasta laatikkoon.
Vihreäpilkullisen kankaan reunan käänsin vain nurjalle puolelle siis kaksinkerroin, näin reunan saa helposti siistiksi, ei tarvitse ommella mitään. Tälläisissä kaksinkertaisissa kohdissa kannattaa liimaa laittaa reilusti joka väliin. Hankalimmissa taitteissa liimaa voi sutia kankaan päällekin, se kyllä kuivaa värittömäksi. Jos liima ei meinaa heti tarttua paksuissa taitekohdissa, pyykkipojat on näppäriä apuvälineitä pitämään kankaat paikallaan kunnes kuivuvat lujiksi.
Laatikon pohja päällystetään viimeisenä. Leikkaa sentti-pari laatikon pohjaa suurempi kangaspala ja silitä sen saumavarat valmiiksi silitysraudalla nurjalle, näin saat helposti oikean kokoisen pohjapalasen, joka kätkee alleen loputkin kankaiden reunat ja saumavarat.

Harmi kun en ottanut laatikosta tekokuvia vaihe vaiheelta, toivottavasti näistä ohjeista saa jotain tolkkua : ) Ja saa ihmeessä kysellä lisäapua!

- Hanna -



1 kommentti:

  1. Tulipas monimutkaiset ohjeet , ei pitisi enää näin myöhään kirjoitella... Toivottavasti lukija on pirteämpi :)

    VastaaPoista